Historia
Tuovisen linja-autoliikennettä Viipurissa ja Lahdessa
Tuovisen linja-autoliikkeen perustaja Onni Tuovinen syntyi pientilallisen poikana 25. helmikuuta 1896 Karjalan kannaksen Antreassa. Autoilijan uransa hän aloitti 1920-luvun alussa kuorma-autoilijana Viipurin maalaiskunnassa. Linja-autoliikenteeseen hän päätyi vuonna 1925 ensin Tammisuon Auto-osuuskunnan jäsenenä ja kolme vuotta myöhemmin itsenäisenä yrittäjänä, kun osuuskunta varoineen ja velkoineen siirrettiin yksin Onni Tuovisen hoidettavaksi.
Onni Tuovisen autot ja lähes koko henkilökunta 20.11.1949 neljä vuotta aikaisemmin valmistuneen tallirakennuksen edessä.
Onni Tuovisen Viipurissa liikennöimä linja Kauppatori-Tammisuo oli niin tuottoisa, että talvisodan alkaessa 30.11.1939 velattomalla Linja-autoliike Onni Tuovisella oli jo seitsemän linja-autoa. Niistä komein oli joulukuussa 1938 liikenteeseen saatu Diamond, jonka korin oli rakentanut vuotta aikaisemmin toimintansa aloittanut Viipurin Autokori Oy. Karjala-lehti esitti uutuudesta mm. seuraavia mainintoja: ”Sen erikoisuutena ovat huokoiskumimassaiset Dunlop-istuintyynyt, jotka eivät koskaan kuoleennu. Jokaisen istuimen äärelle sijoitetut pysäytyskellot sekä synnyttävät summeriäänen että sytyttävät merkkivalon. Sisustuksen miellyttävyyttä lisäävät loimukoivuiset välilistat ja samalla puulla somistettu kojelaudan ympärystä.”
Talvisodan ja sitä seuranneen välirauhan aikana yhtä linja-autoa lukuun ottamatta kaikki omat linja-autonsa armeijan käyttöön luovuttamaan joutunut Onni Tuovinen toimi Rovaniemellä Petsamon Liikenne Oy:n toimitusjohtajana ja hänen 24. joulukuuta 1922 syntynyt tyttärensä Hilve rahastajana saman yrityksen silloin Suomen pisimmällä linja-autolinjalla Rovaniemi-Petsamo-Liinahamari (531 km).
Huhtikuussa 1942 Onni Tuovinen palasi 30. maaliskuuta 1894 syntyneen vaimonsa Hiljan ja tyttärensä Hilven kanssa Viipuriin suomalaisten vallattua kaupungin takaisin edellisen vuoden elokuussa. Koska Tammisuon alue oli sotatoimien seurauksena pahoin tuhoutunut, Tuovinen sai Viipurin läänin lääninhallitukselta luvan aloittaa liikenteen Kauppatorilta 3 kilometrin päässä Monrepos´n puiston tuntumassa sijaitsevalle Likolammen (Saunalahden) alueelle. Tämäkin linja muodostui hyvin kannattavaksi, ja sitä hoidettiin kolmella häkäpöntöin varustetulla linja-autolla, joista yksi oli uutta aikaa ennakoivasti ”nokaton” eli niin sanottua buldog-mallia.
Tammisuon Auto-osuuskunnalta tullut Citroen-auto ja Onni Tuovinen Viipurin linja-autoasemalla 1930-luvulla.
Vuoden 1944 kesäkuussa Tuovisten oli lähdettävä jälleen evakkoon, kun venäläiset saivat vallatuksi Viipurin 20. 6. Tällä kerralla Tuoviset päätyivät Lahteen, missä Onni Tuovinen sai elokuun puolivälistä alkaen liikennöitäväkseen paikallisliikenteen linjat Kauppatori-Möysä ja Kauppatori-Okeroistentie sekä vuoden 1945 lopulla linjan Lahti-Orimattila. Seitsemälle linja-autolle tarkoitetun tallirakennuksen Tuovinen rakennutti Lahden kaupungilta vuokraamalleen tontille nykyisen Hämeenlinnantien ja Suurmäentien rajamaille. Rakennus purettiin 1990-luvun puolivälissä.
Vuoden 1946 syksystä alkaen Onni Tuovinen alkoi keskittää linja-autoliikennettään Lahdesta Hämeenlinnan tien suunnassa Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan länsiosiin, ensin Petsamoon, sitten Likolammelle, Vesala Kukonkoivuun ja vuoden 1949 alkupuolella myös Likolammen kautta Okeroisten asemalle. Monet olivat varoitelleet Onni Tuovista laajentamasta lähiliikennettään Hämeenlinnan tien suuntaan, koska ”eihän siellä asu ketään”. Tuovinen oli kuitenkin nähnyt sotien jälkeisen Lahden nopean kasvun ja hän aavisti, että rakentaminen tulee vauhdittumaan myös Lahden läntisissä osissa ja Lahden kaupungin rajojen ulkopuolellakin. Hänen aavistuksena kävi toteen, kun Okeroisten kylään kuulunut Likolammen alue liitettiin Hollolasta Lahteen vuoden 1956 alussa ja Hollolan uuden kuntakeskuksen Salpakankaan alueen rakentaminen käynnistyi 1960-luvun alkupuolella.
Suurten muutosten vuosi 1950
Vuoden 1950 marraskuussa tapahtui linja-autoliike Tuovisessa kaksi suurta muutosta: Yritys meni mukaan neljäsosan osuudella neljän paikallisen linja-autoliikennöitsijän - Väinö Eloranta, Alarik Lehtimäki, Väinö Peltonen ja Onni Tuovinen - muodostamaan paikallisliikenneyhtiöön, jonka nimeksi otettiin Lahden Liikenne Oy. Tuovinen luovutti uudelle yhtiölle neljä autoaan. Tuovisten oma yritys muutettiin myös osakeyhtiöksi, kun Onni Tuovinen oli äkillisesti kuollut saman vuoden huhtikuussa. Uusi perheyhtiö, Tuovisen Liikenne Oy, alkoi ruskeine busseineen keskittyä aikaisempaakin enemmän Lahdesta länteen suuntautuvaan lähiliikenteeseen, koska Tuovisen linjat Lahden paikallisliikenteessä samoin kuin myös Lahti-Orimattila –linjan liikennöinti oli siirretty uudelle osakkuusyhtiölle, Lahden Liikenne Oy:lle. Vuoden 1954 syyskuussa Okeroisiin alettiin ajaa myös uuden Helsingintien eli Ala-Okeroisten kautta. Samaan aikaan Lahdesta Vesalan Kukonkoivuun ajettavien vuorojen määrä lisättiin kahdeksasta 14:ään. Linjaa myös pidennettiin niin, että seitsemän vuoroa alettiin ajaa Vesalasta edelleen Korpikylään.
Onni Tuovinen henkilökuntineen kuvattuna 20.11.1949 tallirakennuksen edessä.
1960-luvulta alkaen Hollolan Salpakangas kasvoi muutamassa kymmenessä vuodessa noin 12 000 asukkaan taajamaksi, ja Tuovisen Liikenne Oy laajensi asteittain liikennekenttäänsä nopeasti laajenevan Salpakankaan eri osiin. Liikenteen kohteiksi tulivat Salpakankaan ”vanhan keskuksen” , Hedelmätarhan ja Soramäen Vesalan kerrostaloalueiden lisäksi myös Kumpulan, Tiilijärven, Tiilikankaan ja Kartanon omakotialueet sekä Salpakankaan teollisuusalue. Lahden puolelle, mutta aivan Hollolan rajan tuntumaan pääasiassa 1970-luvun alkupuoliskolla rakennettuun Päijät-Hämeen keskussairaalaan aloitettiin peräti 32 vuoroparia käsittävä paikallisliikenne marraskuussa 1976.
Tuovisen linja-autot lähtivät Lahden linja-autoasemalta laiturista 20 ja 21.
Liikenne lisääntyi koko ajan niin, että vuosien 1965-1988 aikana Tuovisen Liikenne Oy hankki säännöllisesti yhden uuden auton vuodessa – kun koossa oli auton ostamiseen kulloinkin tarvittu käteinen raha. Lahteen tulemisen jälkeen Onni Tuovinen/Tuovisen Liikenne Oy hankki vuosien 1947-1989 aikana yhteensä 39 autoa, joista 22 oli Wiima-korilla varustettuja Volvoja. Merkkivalikoimaan kuului myös 5 Sisua, 6 Scaniaa, yksi Chevrolet ja yksi Austin.
Tuovisen Liikenne Oy myytiin kahdesti
Hilve ja Karjalan kannaksen Uudellakirkolla 10. lokakuuta 1917 syntyneellä Arvo Säiläkarilla (Onni Tuovisella jo Viipurissa työntekijänä toimineen Arvo Säiläkarin ja Hilve Tuovisen avioliitto oli solmittu vuonna 1945) ei ollut työlleen jatkajaa heidän poikansa Sepon kuoltua kuusivuotiaana tapaturmaisesti vuonna 1953. Sen vuoksi jo ikääntymässä olevat Säiläkarit päättivät vuonna 1979 myydä velattoman, 15 auton yrityksensä 29 vuotta aikaisemmin perustetulle osakkuusyhtiölleen Lahden Liikenne Oy:lle. Sen johtokunnassa Hilja Tuovinen oli edustanut Tuovisen Liikenne Oy:tä vuodesta 1950 kuolemaansa (14.10.1974) saakka, minkä jälkeen paikan täytti Hilve Säiläkari.
Lahden Liikenne Oy jatkoi Tuovisen Liikenne Oy:nä edelleen säilytetyn yhtiön toimintaa lähes entisin muodoin, mutta yhtä lukuun ottamatta kaikki Tuovisen Liikenne Oy:ltä ostetut autot maalattiin vähitellen yhdenmukaisiksi Lahden Liikenne Oy:n beigen värisin raidoin koristetuin sinisten bussien kanssa ja liitettiin – samoin kuin Tuovisen Liikenne Oy:lle jatkossa hankitut 11 uutta autoa – Lahden Liikenne Oy:n autojen kylkinumerointiin.
Elokuussa 1994 Suomessa tuli voimaan Eta-sopimusta noudattava uusi henkilöliikennelaki ja –asetus, joiden mukaan liikennöitsijöillä ei vuodesta 1995 alkaen ollut enää velvollisuutta hoitaa kannattamatonta linjaliikennettä. Tähän uuteen käytäntöön perustuen Tuovisen Liikenne Oy vähensi vuorotarjontaansa kolmella eri linjalla. Erittäin suuri supistus kohdistui yhtiön entiseen ”runkolinjaan” (linja 96) eli Lahti-Vesala/Kukonkoivu –vuoroihin. Entisten 18 arkipäivävuoron sijasta Vesalan Kukonkoivusta lähti enää kuusi vuoroa, joista kaksi Hollolan Korpikylästä ja yksi vielä kauempaa Hankaasta, jonne oli alettu ajaa 1960-luvun puolivälissä. Lauantai- ja sunnuntaivuorot lopetettiin kokonaan. Kun linjalla 94 (Lahti-Tiilijärvi) vuoromäärää hiukan lisättiin ja kun Lahti-Vesala –linjan autot eivät ajaneet Hollolan uuden kuntakeskuksen kautta, Lahden ja kuntakeskuksen kokonaisvuorotarjonta putosi arkipäivisin vain kahdella vuorolla: 83:sta 81:een.
Lahden liikenne Oy:n johtokunta kuvattuna 1960-luvulla.
Sekä Lahden Liikenne Oy että Tuovisen Liikenne Oy myytiin vuoden 1995 toukokuussa Koiviston Auto –yhtymälle. Uusi omistaja muokkasi Lahden ja Salpakankaan välistä julkista liikennettä niin, että saman vuoden elokuun puolivälistä alkaen käytössä on entisen kuuden linjan sijasta ainoastaan viisi linjaa, joista yhtä 33 kilometrin pituista ”heilurilinjaa”, Lahti-Nastolan Uusikylä, liikennöi Lehtimäen Liikenne Oy. Sen perustaja, Alarik Lehtimäki, oli yksi vuonna 1950 muodostetun Lahden Liikenne Oy:n neljästä omistajasta. Neljää muuta Salpakankaalle suuntautuvaa linjaa Koiviston Auto –yhtymä liikennöi aputoiminimellä Lahden Liikenne. Sen linjoista pisin on heilurilinja 3, Tiilijärvi-Ahtialan Hiekkanummi. Liikenne Vesalan Kukonkoivuun lopetettiin kokonaan.
Arvo Säiläkari kuoli 24. helmikuuta 1983 ja Hilve Säiläkari 9. syyskuuta 2001. Viimeisten elinvuosiensa aikana Hilve Säiläkari päätyi ratkaisuun, jonka mukaan hän testamenttasi noin 2 miljoonan euron omaisuutensa vanhempiensa muistoksi perustetulle Onni ja Hilja Tuovisen säätiölle. Yksi esimerkillinen yksityisyrittäjän historia päättyi näin yhteistä hyvää jatkuvasti edistämään pyrkivän instituution perustamiseen ja siten samalla yhteiskunnallisesti arvokkaaseen lopputulokseen.
Tuovisella tapahtunutta
Kaikki tapaamani ja myös haastattelemani Tuovisen Liikenne Oy:n kuljettajat kertoivat, että työntekijän kannalta katsottuna Tuovista parempaa työnantajaa on vaikea edes kuvitella. Koko yhteisö oli kuin yhtä suurta perhettä, jossa jokainen, niin omistaja kuin työntekijäkin, olivat yhtä arvostettuja. Kun Arvo Säiläkari isännöi liikenteenhoidon käytännön puolta, Hilve Säiläkari puolestaan oli konttoripuolen ehdoton ykkönen. Jos hän oli keskustelemassa jonkun työntekijän kanssa ja Arvo sattui tulemaan paikalle ”häiritsemään” tilannetta, Hilve saattoi napakalla komennolla ”heittää” Arvon ulos Säiläkarien asunnon yhteydessä olevasta konttorihuoneesta. Työntekijöiden viihtymisestä talossa ovat osoituksena myös pitkään jatkuneet työsuhteet.
Lähes Tuovisen Liikenne Oy:n tallirakennusta vastapäätä Hämeenlinnantien toisella puolella oli aikanaan Oululaisen kahvila-baari. Aamu- ja iltapäivien ruuhkavuorojen kuljettajat kävivät siellä päivätauon aikana yleensä kahvilla. Eräänä päivänä sinne osui samaan aikaan Arvo Säiläkari ja kuljettajat Heikki Forss, Tapio Saarinen ja Esko Toivonen. Kun tuli kysymys siitä, kuka kahvit maksaa, Esko ilmoitti hoitavansa maksun. Arvo ehätti kuitenkin väliin sanoen: ”Ei pojat, kyllä minä maksan, samasta pussistahan se kuitenkin menee.”
Vaikka huumorintajuinen Arvo Säiläkari olikin omistajasuvun edustaja, hän tuli aina hyvin toimeen kuljettajiensa kanssa. Muutamat kuljettajat valittivat hänelle silloin tällöin, että joidenkin vuorojen välillä on niin kiire, että he eivät tahdo ehtiä käydä Lahden linja-autoasemalla kahvilla. Aikansa kuljettajien huolia kuunneltuaan Arvo Säiläkari sanoi kerran parille kuljettajalle, että mennäänpäs pojat kahville. Kun he pääsivät linja-autoaseman ravintolan tiskin viereen, Arvo kaatoi itselleen ensimmäisenä kahvia kuppiinsa. Välittömästi sen jälkeen hän kaatoi osan kahvistaan perinteiseen tapaan ”tassille” eli lautaselle ja alkoi juoda kahviaan samalla, kun jono eteni. Kun hän saapui kassalle, hän oli jo ehtinyt juomaan kahvinsa. Maksettuaan sen hän hihkaisi kuljettajilleen, että hyvinhän tässä kahvin ehti juomaan, ja lähti saman tien kohti ruskeiden bussien lähtölaitureita.
Tämän Onni ja Hilja Tuovisen Säätiön historian on kirjoittanut FM Ilmo Hakala-Rahko.
Linjakartta vuodelta 1972